Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Odottamaton hedelmä
 
David ja Svea Flood lähtivät vuonna 1921 Ruotsista Afrikan sydämeen, alueelIe, jota kutsuttiin tuolloin Belgian Kongoksi. Siellä David ja Svea tapasivat Ericksonit, toisen nuoren pohjois­maisen pariskunnan, ja alkoivat yhdessä heidän kanssaan etsiä Jumalan johdatusta. Noina hellyyden, rakkauden ja uhrivalmiu­den sävyttäminä päivinä he kokivat, että Herra kehotti heitä läh­temään päälähetysasemalta ja viemään evankeliumin eräälle syr­jäiselle seudulle.

Se oli valtava uskonaskel. N'doleran kylän päällikkö torjui heidät töykeästi luotaan eikä päästänyt heitä kylään­sä, koska pelkäsi suututtavansa paikalliset jumalat. Floodit ja Ericksonit päättivät rakentaa omat savimajansa noin kilometrin päähän vuoren rinteelle.

He rukoilivat hengellistä läpimurtoa, mutta sellaista ei tapah­tunut. Ainoa heidän tapaamansa kyläläinen oli nuori poika, jon­ka annettiin tulIa kaksi kertaa viikossa myymään heille kananpoikia ja munia. Svea Flood, pikkuruinen nainen, ajatteli, että jos poika oli ainoa afrikkalainen, jonka kanssa hänellä oli mah­dollisuus puhua, hän koettaisi johtaa tämän Jeesuksen luo. Sii­nä hän onnistuikin.

Muita ilonaiheita ei ollut. Malaria iski pienen ryhmän jäseniin yhteen toisensa jälkeen. Lopulta Ericksonit katsoivat kärsineen­sä tarpeeksi ja palasivat lähetysasemalle. David ja Svea Flood jäi­vät N'doleran liepeille jatkamaan työtään kahden.

Sitten Svea huomasi olevansa raskaana keskellä alkukantaista erämaata. Kun hänen tuli aika synnyttää, kyläpäällikkö leppyi sen verran, että antoi kätilön tulla auttamaan häntä. Maailmaan tuli pieni tyttö, joka sai nimekseen Aina. Synnytys oli kuitenkin uuvuttava, ja Svea Flood oli jo muutenkin malarian heikentämä. Hänen kestokykynsä sai synnytyksessä raskaan iskun ja hän kuo­Ii seitsemäntoista päivän kuluttua. Tuolla hetkellä jokin särkyi David Floodin sisällä. Hän kaivoi karkean haudan, hautasi kak­sikymmentäseitsemänvuotiaan vaimonsa siihen ja vei tyttärensä alas lähetysasemalle. Hän antoi vastasyntyneen tyttärensä Erick­soneille ja ilmoitti: "Minä palaan takaisin Ruotsiin. Menetin vai­moni, enkä voi huolehtia tästä lapsesta. Jumala on tuhonnut elä­mäni." Sen sanottuaan hän suuntasi satamaan hyläten niin kut­sunsa kuin itse Jumalankin.

Kahdeksan kuukauden kuluessa molempiin Ericksoneihin is­ki salaperäinen tauti. He kuolivat lähes samanaikaisesti. Vauva luovutettiin amerikkalaisille lähetystyöntekijöille, jotka alkoivat kutsua häntä Aggieksi ja veivät hänet lopulta kolmivuotiaana mu­kanaan Yhdysvaltoihin.

Perhe rakasti pientä tyttöä ja pelkäsi, että jokin lakisääteinen este erottaisi hänet heistä, jos he palaisivat Afrikkaan. Niinpä he päättivät pysyä kotimaassaan ja vaihtaa lähetystyön seurakuntatyöhön. Näin Aggie kasvoi aikuiseksi Etela-Dakotassa. Nuorena naisena hän kävi raamattukoulua Minneapolisissa. Siellä hän ta­pasi Dewey Hurst -nimisen nuoren miehen ja meni hänen kanssaan naimisiin.

Vuodet kuluivat. Hurstien työ kantoi hedelmää. Aggie synnytti ensin tyttären, sitten pojan. Aikanaan hänen miehensä valittiin Seattlen alueella sijaitsevan kristillisen yliopiston rehtoriksi, ja Aggie huomasi uteliaisuudekseen, että seudulla vallitsi vahva pohjoismainen perintö.

Eräänä päivänä hänen postilaatikkoonsa ilmestyi ruotsinkieli­nen kristillinen lehti. Hänellä ei ollut aavistustakaan, kuka sen oli lähettänyt, eikä hän ymmärtänyt sen kieltä. Kun hän käänte­Ii lehden sivuja, hänen silmiinsä osui valokuva, joka pysäytti hänet siihen paikkaan. Autiossa maisemassa näkyi hauta ja sen päällä valkoinen risti. Ristissä luki Svea Flood.

Aggie hyppäsi autoonsa ja ajoi suoraan erään yliopiston opet­tajan luo, jonka tiesi osaavan ruotsia. "Mitä tässä sanotaan?" hän kysyi.

Opettaja kertoi artikkelin sisällön hänelle lyhyesti. Se kertoi lähetystyöntekijöistä, jotka olivat tulleet N'doleraan kauan sitten, valkoihoisen vauvan syntymästä ja nuoren äidin kuolemasta; pienestä afrikkalaispojasta, joka oli löytänyt Kristuksen ja siitä, kuin­ka poika oli kasvanut aikuiseksi ja saanut lopulta kyläpäälliköltä luvan rakentaa kylään koulun. Artikkelissa kerrottiin, että hän voitti vähitellen kaikki oppilaansa Kristukselle. Lapset johtivat vanhempansa Kristuksen luo, ja jopa kyläpäälliköstä tuli kristit­ty. Nyt tuossa kylässä oli kuusisataa uskovaa. Ja kaikki tämä johtui David ja Svea Floodin uhrauksesta.

Hopeahääpäivänään Hurstit saivat yliopistolta lahjaksi matkan Ruotsiin. Siellä Aggie ryhtyi etsimään oikeaa isäänsä. David Flood, joka oli jo vanha mies, oli mennyt uudelleen naimisiin ja saanut neljä lasta, mutta tuhlannut elämänsä alkoholiin. Hän oli saanut hiljattain halvauksen. Tuo vanhus oli edelleen katkera, ja hänen perheessään vallitsi yksi sääntö. Jumalan nimeä ei saanut mainita, koska Jumala oli vienyt häneltä kaiken.

Aggie koki liikuttavan kohtaamisen uusien sisarustensa kanssa. Hän pyysi saada tavata isänsä. Toiset epäröivät. "Kyllä sinä voit puhua hänen kanssaan", he vastasivat, "vaikka hän onkin hyvin sairas. Mutta meidän on kerrottava sinulle, että hän raivos­tuu joka kerta, kun kuulee Jumalan nimen." Aggie ei siitä pelästynyt. Hän käveli rähjäiseen asuntoon, jos­sa oli joka puolella viinapulloja, ja lähestyi sekaisessa vuoteessa makaavaa seitsemänkymmentäkolmevuotiasta miestä.
"Isä?" hän sanoi tunnustellen.

Mies kääntyi ja alkoi itkeä. "Aina", hän sanoi, "en minä ha­lunnut antaa sinua pois."
"Ei se mitään, isä", Aggie vastasi ja kietoi kasivartensa lempeästi hänen ympärilleen. "Jumala piti minusta huolen."

Mies kavahti heti. Kyyneleet lakkasivat vuotamasta.
"Jumala unohti meidät kaikki. On hänen syynsä, että elämämme on ollut tällaista." Hän kääntyi takaisin seinää kohti.

Aggie silitti hänen kasvojaan ja jatkoi sitten lannistumatta: "Isä, minulla on sinulle kerrottavana pieni tositarina. Ette te menneet Afrikkaan turhaan. Äiti ei kuollut turhaan. Se pieni poika, jon­ka te voititte Herralle, kasvoi aikuiseksi ja voitti koko kylän Jee­sukselle. Siemen, jonka te istutitte, kasvoi ja kasvoi. Tänään Her­raa palvelee kuusisataa afrikkalaista, koska te olitte uskollisia Ju­malan kutsulle. Isä, Jeesus rakastaa sinua. Hän ei ole koskaan vi­hannut sinua."

Vanha mies kääntyi katsomaan tytärtään silmiin. Hän vaikut­ti helpottuneelta ja alkoi puhua. Iltaan mennessä hän oli palan­nut sen Jumalan luo, jolle oli kantanut kaunaa vuosikymmenien ajan.

Seuraavien päivien kuluessa isä ja tytär nauttivat yhdessäolostaan, sillä Aggien oli pian palattava miehensä kanssa Amerikkaan. David Flood muutti ikuisuuteen muutaman viikon kuluessa. Joi­takin vuosia myöhemmin Hurstit osallistuivat Lontoossa pidet­tyyn evankeliointikonferenssiin, jonka ohjelmaan kuului raportti Zairesta eli entisestä Belgian Kongosta. Kansallisen kirkon superintendentti, jonka vastuulla oli noin satakymmenentuhatta kastettua uskovaa, kertoi monin sanoin evankeliumin leviämisestä maassaan. Aggie ei voinut olla menemättä jälkeenpäin hänen luokseen ja kysymättä, oliko hän kuullut David ja Svea Floodista.

"Kyllä," mies vastasi. "Svea Flood johti minut Jeesuksen luo. Minä olin se poika, joka toi vanhemmillenne ruokaa ennen kuin te synnyitte. Me kaikki kunnioitamme vielä tanaankin äitinne hautaa ja hänen muistoaan." Mies syleili Aggieta itkien. Sitten hän jatkoi: "Teidän täytyy tulla itse käymään Afrikassa, koska äi­tinne on historiamme kuuluisin henkilö."

Aikanaan Aggie Hurst ja hänen miehensä noudattivatkin kut­sua. Hurraavat kyläläiset toivottivat heidät tervetulleiksi. Aggie tapasi jopa miehen, jonka hänen isänsä oli vuosia sitten palkan­nut kantamaan Aggien alas vuorenrinnettä pienessä teltta­vuoteessa.

Koskettavin hetki oli se, kun pastori saattoi Aggien katsomaan äitinsä valkoista hautaristiä. Aggie polvistui maahan rukoilemaan ja kiittämään Jumalaa uskollisuudesta. Myöhemmin samana päi­vänä pastori luki kirkossa Johanneksen evankeliumin kohdan 12:24: "Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jaa vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon." Sitten hän luki psalmista: "Jotka kyynelin kyl­vävät, ne riemuiten korjaavat" (Ps. 126:5). 


Lähde: Jim Cymbala, Voimalataus, Aika Oy, 2002

©2017 Löytöjä uskosta ja elämästä! - suntuubi.com